maanantai 8. lokakuuta 2012

On naises täydellinen lempee enkeleiden näköinen


Tuli vaan mieleen, että on se tuo mun paras kameli aika söpö. Siellä metikössä kamera kädessä minä rämmin suunnissa missä hyvänsä ottamassa kuvia tästä ihanasta tytöstä. 
Maanantai aamut ei oo mitään herkkua kyllä mulle, sen voin sanoo. Onneksi siis maanantai niminen aamupäivä on jo ohi tältä viikolta. Tiedossa on siis melkeimpä armotonta läksyjen lukua tällä viikolla(jos pystyn).
Voi voi, odotan kyllä niin paljon lunta. Viime vuonna lumi tuli todella myöhään ni ei ees jouluaatto tuntunu oikeelta ja uutena vuotena oli vielä maa näkyvissä. Tänä vuonna alan valmistautua jouluun jo aikaseen(joten saa sitten se lumikin sieltä tulla!) ja tein vähä jo joululahjalistaakin kun oon niin malttamaton. Laskettelemaan kun pääsis...
En tiedä onko kukaan huomannu, että oon yrittäny panostaa tähän kirjottamiseen kun tuntu että nää postaukset oli vähän(aika paljonki) tylsiä. En tiedä oonko onnistunu, mutta yritän parhaani. Yritän nyt malttaa jättää tietokoneen rauhaan ja mennä unten maille.

David guetta - She wolf
Far East Moment - Turn up the love
Anna Puu - Kolme pientä sanaa
Linkin Park - Lost in the echo
Laura Närhi - Tuhlari

6 kommenttia:

  1. Ihana asu ja tosi hyvät bisiit oot valkanut! Tälläkin hetkellä She Wolf soi mun stereoista. :) Yksi biisi muuten jota suosittelen kuuntelee on Fauxliage - All the world. Ihanan melankoninen ja synkkä biisi! :) xx

    VastaaPoista
  2. Mä oon ainakin huomannu, että oot panostanu teksteihin! Nykyään luen blogias vielä suuremmalla innolla kuin ennen <3

    VastaaPoista
  3. No hyvä että tykkäät :) oon tykänny itekki enemmän postailla ku oon panostanu vähä tohon kirjotukseen :)

    VastaaPoista
  4. Your blog is lovely and I follow you! Would you like to follow me back?
    xoxo

    VastaaPoista
  5. Oh thanks! I'll go check out your blog :)

    VastaaPoista